Avainsana: tulevaisuuslukutaito

  • Tulevaisuuspäivä murtaa tulevaisuuden myyttiä

    Tulevaisuuspäivä murtaa tulevaisuuden myyttiä

    Tulevaisuuspäivää järjestää neljän tulevaisuusaktivistin tiimi. Kukin heistä avaa blogissamme omaa näkökulmaansa Tulevaisuuspäivään. Tiimin Laura Pouru avaa tekstissään Tulevaisuuspäivän tieteellistä taustaa. Laura on maantieteilijä ja tulevaisuudentutkija. Hän työskentelee projektipäällikkönä ja väitöskirjatutkijana Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksella ja on Tulevaisuuden tutkimuksen seuran puheenjohtaja. Suomessa on vuosikymmenten perinteet yhteiskunnallisessa ja organisaatiokohtaisessa ennakoinnissa. Meillä on maailman mittakaavassa poikkeuksellisen vahvat tulevaisuusinstituutiot mm. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, Turun yliopiston Tulevaisuuden…

  • Tulevaisuuspäivä oli vuoden ennakointiteko 2019

    Tulevaisuuspäivä oli vuoden ennakointiteko 2019

    Kuvassa vasemmalta oikealle Tulevaisuuspäivän tiimi: Minna Koskelo, Laura Pouru, Annina Antinranta ja Otto Tähkäpää. Tapahtuma tehtiin vielä toistaiseksi ihmisvoimin, vaikka Tulevaisuuspäivässä nähtiinkin myös robotin esiintyvän. Suomi näytti tänä vuonna mallia muulle maailmalle järjestäessään Tulevaisuuspäivän kansainvälisenä Tulevaisuuspäivänä 1.3.2019. Tulevaisuuspäivään osallistuttiin yli 70 tapahtumalla ympäri Suomea ja tapahtuma oli Twitterin puhutuin aihe tavoittaen yli 900 000 ihmistä.…

  • Osmo Kuusi: Meidän on panostettava vaihtoehtojen tunnistamiseen

    Osmo Kuusi: Meidän on panostettava vaihtoehtojen tunnistamiseen

    Tulevaisuuspäivän tukena on joukko tunnettuja ja arvostettuja suomalaisia tulevaisuuskeskustelijoita, jotka haluavat edistää Tulevaisuuspäivän tavoitetta Suomen ja suomalaisten tulevaisuustietoisuuden lisäämiseksi. Esittelemme Tulevaisuuspäivän blogissa kaikki suojelijat. Seitsemäntenä vuorossa on Aalto-yliopiston innovaatio- ja tulevaisuudentutkimuksen dosentti Osmo Kuusi. Osmo on yksi Suomen pitkän linjan tulevaisuudentutkijoista, sillä hän on toiminut alan parissa aina 1970-luvulta lähtien. Pitkän tutkijanuransa aikana hän on toiminut tulevaisuudentutkimuksen…

  • Miten hyvin Suomessa tunnetaan tulevaisuuden kehityssuunnat?

    Tulevaisuuspäivällä on monia kumppaneita, joista yksi on tulevaisuustalo Sitra. Sitran strategiatyön projektikoordinaattori Pinja Parkkonen avaa omassa blogikirjoituksessaan Sitran Tulevaisuusbarometriä, jonka tulokset julkistetaan Tulevaisuuspäivänä. Tulevaisuutta voi ennakoida tarkastelemalla yhteiskunnassa vallitsevia trendejä ja megatrendejä, tulkitsemalla heikkoja signaaleja ja visioimalla. Monien eri mahdollisten kehityskulkujen tunteminen on tärkeätä, jotta voimme kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja tehdä nykyhetkessä valintoja toivottaviin tulevaisuuksiin pääsemiseksi. Sitrassa teemme…

  • Markku Wilenius: Mahdollisuutemme piilevät kyvyssämme oppia uutta

    Markku Wilenius: Mahdollisuutemme piilevät kyvyssämme oppia uutta

    Tulevaisuuspäivän tukena on joukko tunnettuja ja arvostettuja suomalaisia tulevaisuuskeskustelijoita, jotka haluavat edistää Tulevaisuuspäivän tavoitetta Suomen ja suomalaisten tulevaisuustietoisuuden lisäämiseksi. Esittelemme Tulevaisuuspäivän blogissa kaikki suojelijat. Kuudentena vuorossa on Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori, Markku Wilenius. Markulla on yli 25 vuoden kokemus tulevaisuudentutkimuksen parissa työskentelystä Suomessa ja maailmalla. Markun työtä motivoi ennen kaikkea halu olla rakentamassa parempaa maailmaa. Tätä…

  • Tulevaisuuteen valmistaudutaan yhdessä

    Tulevaisuuspäivällä on monia kumppaneita, joista yksi on Suomen Kuntaliitto. Kuntaliiton Kunnat 2021 -kehittämisohjelman päälliköt Sini Sallinen ja Irmeli Myllymäki sekä Kuntaliiton ennakoinnin asiantuntijat Tuula Jäppinen ja Merja Lang kirjoittavat omassa blogikirjoituksessaan yhteisen tulevaisuustyön merkityksestä kuntien tulevaisuudelle. Tulevaisuuteen valmistaudutaan yhdessä Tulevaisuuteen valmistautuminen edellyttää kunnassa yhteistä keskustelua ja pitkäjänteistä päätöksentekoa. Yhteistä keskustelua tarvitaan asukkaiden, järjestöjen, yritysten, seurakunnan ja kunnan edustajien kesken. Asukkaat…

  • Tulevaisuuden lukutaito on elämäntaitoa

    Tulevaisuuden lukutaito on elämäntaitoa

    Tulevaisuuspäivällä on monia yhteistyökumppaneita, joista yksi on Opetushallitus. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen pohtii Tulevaisuuspäivän vierailijablogin kirjoituksessaan tulevaisuuslukutaidon merkitystä. Oletko koskaan ajanut autoa itsellesi täysin vieraassa maassa ja kulttuurissa? Outoja liikennemerkkejä, ehkä ratti toisella puolella, jatkuvaa ruuhkaa, ei mitään käsitystä miten muut käyttäytyvät liikenteessä. Tulevaisuus on meille kaikille vieras maa ja kulttuuri. Miten siihen voi varustautua? Ennen autoilemaan lähtemistä…