Tulevaisuus on arkisia tekoja

Tulevaisuuspäivä

Tulevaisuus on arkisia tekoja

Mikko Dufva on tulevaisuustalo Sitran ennakoinnin johtava asiantuntija. Kuva: Miikka Pirinen

Tulevaisuuspäivällä on monia kumppaneita, joista yksi on tulevaisuustalo Sitra. Sitran ennakoinnin johtava asiantuntija Mikko Dufva kirjoittaa omassa blogikirjoituksessaan tulevaisuuskuvien merkityksestä tässä hetkessä tehtäville päätöksille ja valinnoille.

Tulevaisuus tehdään tänään

Tulevaisuus muodostuu päivittäisistä teoista. Tulevaisuus ei siis ole vain jokin vääjäämättömästi eteen tuleva maailma, vaan yhdessä tehty. Se miten toimimme, riippuu puolestaan ajatusmalleistamme. Ajatusmalleja voidaan haastaa ja monipuolistaa tulevaisuuskuvien avulla eli kuvittelemalla erilaisia tulevaisuuksia. Mitä yksityiskohtaisempi ja samaistuttavampi tulevaisuuskuva on, sitä helpommin pystymme käyttämään sitä nykyhetken toimien tarkasteluun.

Tulevaisuuskuvat ohjaavat valintojamme

Tulevaisuuksien kuvittelu ei ole tyhjän paperin maalailua, vaan siihen vaikuttaa sekä tällä hetkellä tiedossa olevat kehityskulut, että muut tulevaisuuskuvat. Viime aikoina tarjolla on ollut erityisesti uhkakuvia ja toivottomuutta huokuvia tulevaisuuskuvia. Niillekin on paikkansa, mutta tarvitsemme myös toivoa luovia tulevaisuuskuvia, jotka ottavat toki huomioon nykyhetken haasteet, mutta uskaltavat rohkeasti kuvata toisenlaista toivottavaa tulevaisuutta.

Jotta emme olisi muiden luomien tulevaisuuskuvien vietävissä, on tärkeää ajatella, millainen toivottava tulevaisuus on juuri omasta mielestä. Sen lisäksi on oleellista keskustella siitä muiden kanssa. Miten näkemyksenne eroavat? Mistä erot johtuvat? Löydättekö yhdessä jonkinlaisen uuden, yhteisen toivottavan tulevaisuuden?

Tulevaisuuskeskustelua tarvitaan

Tulevaisuuden ajattelu ja siitä keskustelu ei ole mystiikkaa. Ihmiset ovat ihmisiä omine oikkuineen tulevaisuudessakin. Yksi tapa edistää hyvää tulevaisuuskeskustelua on pyrkiä kuvaamaan tulevaisuuden kokemuksia ja olemaan mahdollisimman konkreettinen – ja vaatia sitä myös muilta. Miltä tulevaisuus näyttää, miltä se tuntuu, miltä kuulostaa?

Tulevaisuuskeskusteluun tarjoutuu erinomainen tilaisuus tulevaisuuspäivänä. Tarjolla on ohjeet keskusteluun ja valmisteltuja ehdotuksia sopiviksi teemoiksi. Kokoa porukka kasaan ja keskustele vaikkapa tekoälystä, ilmastonmuutoksesta tai työn tulevaisuudesta. Mikä olisi toivottavaa? Miten näkemyksenne tulevaisuudesta eroavat?

Se millaisia tulevaisuuksien kuvittelemme, vaikuttaa siihen, miten toimimme, ja lopulta siihen millaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Millaista tulevaisuutta sinä olet rakentamassa?