Avainsana: trendit

Tulevaisuuspäivä

Tulevaisuuspäivä oli vuoden ennakointiteko 2019

Suomi näytti tänä vuonna mallia muulle maailmalle järjestäessään Tulevaisuuspäivän kansainvälisenä Tulevaisuuspäivänä 1.3.2019. Tulevaisuuspäivään osallistuttiin yli 70 tapahtumalla ympäri Suomea ja tapahtuma oli Twitterin puhutuin aihe tavoittaen yli 900 000 ihmistä. Suomen esimerkin innoittamana Tulevaisuuspäivää vietettiin myös kansainvälisesti laajemmin kuin koskaan aiemmin, kun Tulevaisuuspäivän suomalaisen tiimin tuottamia materiaaleja käännettiin useille kielille ja tapahtuma levisi laajasti Suomen…
Read more

Tiina Heikka: Hyvä tulevaisuus on mahdollinen

Tulevaisuuspäivän tukena on joukko tunnettuja ja arvostettuja suomalaisia tulevaisuuskeskustelijoita, jotka haluavat omalla panoksellaan olla edistämässä Tulevaisuuspäivän tavoitetta Suomen ja suomalaisten tulevaisuustietoisuuden lisäämiseksi. Esittelemme Tulevaisuuspäivän blogissa kaikki suojelijat vuorollaan. Toisena vuorossa on Suomen ihmislähtöisimmäksi kunnaksi visioivan Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka. Tiina on tunnettu paitsi ihmislähtöisen kunnan ja kunta-alan innovatiivisena kehittäjänä ja tutkiskelijana, myös muiden rohkaisijana ja…
Read more